Hämeenlinnan vankila tyhjenee miesvangeista

Julkaistu 30.6.2017

Viimeiset Hämeenlinnan vankilassa olevat miesvangit siirretään heinäkuun alkuun mennessä muihin vankiloihin. Siirrot ovat osa vankilan valmistautumista uuteen naisvankilaan, joka hankesuunnitelman mukaan valmistuu vuonna 2020.

Kesäkuun lopulla Hämeenlinnassa oli enää seitsemän miesvankia, sillä heitä on sijoitettu pitkin vuotta muihin vankiloihin.

Vankilan johtaja Tuomo Kärjenmäki kertoo, että myös toimintojen osalta on valmistauduttu naisvankilan tuloon. Esimerkiksi vankilan pesulassa työskenteli aiemmin pääasiassa miesvankeja, mutta viime vuonna sinne sijoitettiin myös naisia.

Henkilökunnan määrää on jo aiemmin ajettu alas. Keskittyminen naisvankeihin karsii päällekkäisyyksiä toiminnoissa, kuten vankien vastaanotossa, mikä puolestaan helpottaa henkilöstön työtilannetta ja sijoittamista työpisteille.

"Uuden vankilan henkilöstön määrä ei ole vielä selvillä, eikä henkilöstösuunnitelmaa ole tehty", toteaa Kärjenmäki.

Miesvankien poistuminen parantaa heti naisten tilannetta asumisen osalta, sillä heille vapautuu 18-paikkainen osasto, jonka jokaisessa sellissä on vessa. Tällä hetkellä kaikki naisosastojen sellit ovat tutkintavankien sellejä lukuun ottamatta paljusellejä eli vessattomia sellejä. Kesäkuun lopulla vankilassa oli lähes 80 naisvankia.

Erillään olo edistää kuntoutumista

Uusi 120-paikkainen naisvankila on tarkoitettu lähinnä Etelä-Suomen alueen vangeille, ja siellä olisi tutkinta-, sakko- ja vankeusvankeja. Kärjenmäki arvelee, että mikäli naisvankien määrä pysyy nykyisellään, naisia todennäköisesti siirretään muista vankiloista Hämeenlinnaan parempiin olosuhteisiin.

Vankilukuilmoituksen mukaan kesäkuun 16. päivä vankiloissa oli kirjoilla 3109 vankia, joista naisia oli 240, eli naisvankeja on noin kahdeksan prosenttia vangeista.

Ainoa vain naisvangeille tarkoitettu vankila on ollut Vanajan avolaitos, jossa on 60 vankipaikkaa. Laitoksen yhteydessä toimii 10-paikkainen perheosasto.

Kärjenmäki uskoo yhteistyön Vanajan vankilan kanssa lisääntyvän entisestään ja Hämeenlinnan vankilan kehittämisen helpottuvan, kun toimintaa voidaan suunnitella pelkästään naisvangit ja heidän tarpeensa huomioiden.

Yksinomaan naisille tarkoitettu vankila on Kärjenmäen mielestä hieno asia.

"Miesvankeihin verrattuna naiset ovat hyvin erilainen ryhmä. Naisvankien tilanne on aika surullinen, naiset ovat usein huonokuntoisia ja moniongelmaisia. Naisvankilassa pystymme keskittymään heihin täysipainoisesti."

Naisvankilaa puoltavat myös naisvankien tilanteesta tehdyt selvitykset.

"Kaikki tutkimukset osoittavat, että naisten kuntoutumisen kannalta heidät kannattaa pitää erillään miesvangeista. Sitä suosittavat myös kansainväliset Nelson Mandela-säännöt" jatkaa Kärjenmäki.

Lisätietoja: vankilan johtaja Tuomo Kärjenmäki, 050 564 6571