Vankilatuotteita saa nyt verkkokaupasta

Julkaistu 17.7.2017

Rikosseuraamuslaitoksen ja Keskuspuiston ammattiopiston yhdessä perustama verkkokauppa on kummallekin osapuolelle aivan uusi hanke, joka hyödyttää molempia. Rikosseuraamuslaitos saa uuden myyntikanavan ja ammattiopisto aidon oppimisympäristön.

Helsingin Metsälässä sijaitsevassa Keskuspuiston ammattiopistossa on heinäkuussa hiljaista. Takapihalla löytyy kuitenkin ovi, joka vie verkkokauppaan. Suuren varaston hyllyillä on pakattuina muun muassa vankilatuotteita.

Rikosseuraamuslaitoksen ja Keskuspuiston ammattiopiston yhteistyönä perustama verkkokauppa, Keskuspuistonkauppa.fi, avattiin kesäkuun alussa. Kesä-heinäkuun verkkokauppaa pyörittävät ammattiopiston kaksi ohjaajaa, sillä myös tämä verkkokauppa toimii läpi vuoden. Opiskelijat ottavat vetovastuun koulun alettua 14. elokuuta.

Vankilatuotteita on neljätoista tuoteryhmää, ja tuotteita on tällä hetkellä nelisenkymmentä: ulkokalusteita, amppeleita, keittiötarvikkeita, tekstiilejä ja pelejä. Toistaiseksi kaikki vankilatuotteet tulevat Turun vankilasta. Hankkeesta ammattiopiston puolella vastuussa oleva koulutuspäällikkö Juha-Matti Mattila kertoo, että kokemusten kartuttua verkkokauppaan voidaan mahdollisesti ottaa myyntiin myös muitten vankiloitten tuotteita.

Ylityönjohtaja Pekka Simpanen Turun vankilasta näkee verkkokaupassa kahdenlaista hyötyä: se avaa vankilatuotteille uuden myyntikanavan ja lisää niiden näkyvyyttä erityisesti pääkaupunkiseudulla.

"Verkkokaupasta voi tarvittaessa itse noutaa ostamansa tuotteet, ja tämä hyödyntää meitäkin. Pääkaupunkiseutu on iso markkina-alue. Turussa oleva kivijalkamyymälä, Onnimanni, lopetetaan vuoden vaihteessa ja siirrymme pientuotteiden osalta nettikauppaan. Toki teemme edelleenkin alihankintaa, esimerkiksi armeijalle valmistamme sänkyjä", kertoo Simpanen.

Kätten taitoa ja digitalisaatiota

Verkkokaupassa yhdistyvät uusi teknologia ja perinteinen kätten taito. Kaikki Keskuspuistonkauppa.fi -tuotteet ovat vankien tekemiä. Mattilan mukaan sekin on mahdollista, että myöhemmin valikoimaa kartuttavat ammattiopiston opiskelijoitten työt.

"Joka paikassa mennään verkkokaupan suuntaan. Meidän opiskelijoille on tärkeä oppia myös se toimintatapa. Tämä on normaali verkkokauppa ja todellinen oppimisympäristö, joka motivoi opiskelijoita. Täällä on oikea tekemisen meininki", iloitsee Mattila.

Verkkokaupassa ovat mukana ammattiopiston liiketalouden ja logistiikan opiskelijat. He oppivat tilausten tekoa, tuotteiden tarkastusta ja toimitusta, varastokirjanpitoa ja reklamaatioihin vastaamista. Ja jos tuotteet loppuvat varastosta, niitä haetaan lisää Turun vankilasta. Myös trukkikortin suorittaminen kuuluu opetusohjelmaan. Kolmen vuoden opiskelu ammattiopiston liiketalouden ja logistiikan linjoilla valmistaa merkonomin ja varastotyöntekijän ammatteihin.

Verkkokaupalla on kytkös myös ammattiopiston audiovisuaalisen viestinnän perustutkintoon. Kaikki vankilatuotteet kuvataan koulun studiossa, joka perustettiin verkkokauppaa varten.

Vankilatuotteet ovat osa kuntoutusta

Koulutuspäällikkö Mattila on vieraillut tuotteita valmistavassa Turun vankilassa. Hänen mielestään on pelkästään positiivista olla mukana tukemassa vankeja; kätten taitojen oppiminen voi helpottaa paluuta siviiliin.

Myös ohjaajissa vankilatuotteet herättävät myönteisiä ajatuksia ja ne nähdään osana vankien kuntoutusta. "Mahtavaa olla mukana tällaisessa toiminnassa. Toivottavasti jotkut vangit voisivat vankilan jälkeen tulla opiskelemaan vaikka Keskuspuiston ammattiopistoon", ehdottaa Henkaksi esittäytyvä ohjaaja.

Lisätietoja:

Koulutuspäällikkö Juha-Matti Mattila, 040 662 0122,
juha-matti.mattila@keskuspuisto.fi

Viestintäasiantuntija Hilkka Karvinen, 050 382 5614, hilkka.karvinen@om.fi

Koulutuspäällikkö Juha-Matti Mattila (kesk.) sekä verkkokauppaa kesä-heinäkuussa hoitavat ohjaajat esittelevät vankilatuotteita.