Seksuaalirikoksista tuomittujen vankien määrä on kasvanut merkittävästi viime vuosina. Vuonna 2025 seksuaalirikoksesta tuomittuja vankeja on noin 250, mikä on yli 10 % kaikista vankeusvangeista. Kasvua edellisvuoteen on noin 20 %.Kun puhumme seksuaalirikoksista, julkinen keskustelu kääntyy usein vaatimuksiin kovemmista rangaistuksista. Harvemmin pysähdymme pohtimaan sitä, mitä tapahtuu seksuaalirikoksesta tuomitulle vankeuden aikana ja sen jälkeen.

Rikosseuraamuslaitos tekee työtä, joka vaikuttaa yhteiskunnan turvallisuuteen. Vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on estää uudet rikokset rangaistusaikana ja edistää tuomitun valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan. Tavoitteen tukemiseksi jokaiselle tuomitulle laaditaan rangaistusajan suunnitelma, joka perustuu tuomitun yksilöllisiin riskeihin, tarpeisiin ja voimavaroihin sekä yleisiin turvallisuutta edistäviin tekijöihin. Suunnitelman tavoitteena on ohjata työskentelyä kohti rikoksetonta elämäntapaa, ja sen sisältö ja vaiheistus määräytyvät ammatillisen arvioinnin perusteella. Maallikkoarviosta prosessi eroaa siten, että se perustuu systemaattiseen tiedonkeruuseen, asiantuntijatulkintaan ja vaikuttavuuteen tähtäävään päätöksentekoon.

Miten todennäköistä on, että arvioitava henkilö uusii seksuaalirikoksen?

Uusimisriskin tasoa ei voida päätellä yksinomaan rikoksen laadun perusteella, sillä yksilölliset riskitekijät voivat vaihdella merkittävästi. Vaikka kahdella henkilöllä olisi tuomio lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta, heidän uusimisriskinsä voi olla merkittävästi erilainen.

Keskustelussa seksuaalirikosten uusimisriski usein yliarvioidaan. Tutkimus osoittaa, että seksuaalirikosten uusimisen perustaso on matala verrattuna moniin muihin rikoslajeihin. Viiden vuoden seurannoissa uusimisprosentti on ollut 5–15 % ja kymmenen vuoden kohdalla 10–20 %. Suomalaisessa aineistossa lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten uusimisaste on ollut noin 1 % seitsemän vuoden seurannassa, ja melko tuore meta-analyysi arvioi keskimääräiseksi uusimisasteeksi noin 4,2 %. Lisäksi seksuaalirikoksesta tuomittu uusii todennäköisemmin muita rikoksia kuin seksuaalirikoksia.

Uusimisriskiä arvioitaessa tarkastellaan, mitkä riskitekijät olivat läsnä aikaisemmassa rikoksessa, ja miten ne näkyvät nyt: Miten henkilö hallitsee riskitekijöitään, mikä on suojaavien ja riskitekijöiden välinen tasapaino, onko henkilö osallistunut kuntoutukseen ja onko hänen arvomaailmassaan, tunnesäätelyssään tai ongelmanratkaisutaidoissaan tapahtunut muutosta.

Haitan riskiä arvioitaessa tarkastellaan paitsi teon todennäköisyyttä myös sen mahdollisia seurauksia. Haitan riski auttaa arvioimaan, milloin riski on yhteiskunnallisesti tai inhimillisesti erityisen merkittävä. Haitan riskiä voidaankin kuvata eräänlaisena vakavuuden ulottuvuutena, joka täydentää todennäköisyysarviota ja auttaa määrittämään, millaisia valvonnan, kuntoutuksen ja turvallisuussuunnittelun toimenpiteitä tarvitaan.

Riskiarvioinnin toteutus

Riskiarviointi ei ole yksittäinen ja irrallinen toimenpide, vaan se muodostaa perustan koko rangaistusajan suunnitelmalle ja sen toteutukselle. Riskiarviointi ohjaa niin vankeusajan toimintaa, vapautumisen valmistelua kuin ehdonalaisen valvonnan sisältöjäkin ja linkittyy siten suoraan sekä yksilön kuntoutukseen että yhteiskunnan turvallisuuteen.

Arviointi on todennettavissa oleva prosessi, jossa tietoa kerätään monilähteisesti eri näkökulmista: haastatteluista, arjen havainnoista, viranomaistiedoista, dokumenteista sekä mahdollisista hoito- ja kuntoutusraporteista. Tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva henkilön riskiprofiilista – ei vain hänen menneisyytensä perusteella vaan myös suhteessa nykytilanteeseen ja tulevaisuuden olosuhteisiin. Systemaattisesti kerätty tieto jäsennetään, sille annetaan merkitys ja siitä johdetaan perusteltuja johtopäätöksiä. Tämä tekee arvioinnista sekä rakenteellisesti johdonmukaista että inhimillisesti ymmärrettävää.

Arviointi antaa tiedon, johon kuntoutus perustuu. Kuntoutus puolestaan tarjoaa välineitä riskitekijöihin vaikuttamiseen ja suojaavien tekijöiden vahvistamiseen. Työskentelyä ohjaa kolme keskeistä periaatetta: riskin, tarpeen ja vastaanottavuuden periaatteet.

Riskin periaate tarkoittaa, että kuntoutuksen intensiteetin tulee vastata arvioitua uusimisriskiä. Korkeamman riskin omaavat henkilöt hyötyvät pitkäkestoisista ja tiiviisti toteutetuista interventioista, kun taas matalamman riskin henkilöille soveltuvat kevyemmät ja rajatummat ohjelmat. Liian intensiivinen kuntoutus voi olla jopa haitallista matalariskisille henkilöille, sillä se saattaa lisätä uusimisriskiä esimerkiksi sosiaalisen leimautumisen, rikollisten vertaissuhteiden tai turhan ongelmakeskeisyyden kautta.

Tarpeen periaate korostaa kuntoutuksen sisällöllistä kohdentamista niihin tekijöihin, jotka ylläpitävät rikoskäyttäytymistä. Interventiot suunnataan siten esimerkiksi impulssikontrolliin, asenteisiin, tunnesäätelyyn, empatiaan, ajattelutapoihin tai sosiaalisiin taitoihin. Samalla pyritään vahvistamaan rikoksettomuutta edistäviä suojaavia tekijöitä, kuten sosiaalista tukea, arjen hallintaa ja realistista elämänsuunnittelua.

Vastaanottavuuden periaate edellyttää, että kuntoutuksen muoto ja menetelmät sovitetaan yksilön valmiuksiin ja oppimistyyliin. Esimerkiksi kielellisen kehityksen häiriöt, lievä kehitysvamma, psyykkinen oireilu tai muutosmotivaation vaihe voivat merkittävästi vaikuttaa siihen, miten henkilö kykenee hyötymään ohjelmasta.

Menetelmien vaikuttavuus

Käytettyjen menetelmien tulee olla näyttöön perustuvia. Erityisen tehokkaiksi ovat osoittautuneet kognitiivis-behavioraaliseen viitekehykseen perustuvat ohjelmat, jotka auttavat rikoksentekijää tunnistamaan ja muuttamaan ajattelu- ja käyttäytymismallejaan. Viime vuosina niitä on täydennetty Good Lives Model (GLM) -lähestymistavalla, joka painottaa yksilön vahvuuksia ja myönteisten elämänpäämäärien rakentamista.

Kun arviointi, kuntoutus ja päätöksenteko perustuvat riskin, tarpeen ja vastaanottavuuden periaatteisiin sekä tutkittuun tietoon, rikosseuraamusjärjestelmä ei ainoastaan hallitse riskejä vaan myös rakentaa edellytyksiä pysyvälle muutokselle. Näin rangaistusajan suunnitelma muuttuu asiakirjasta vaikuttavaksi käytännöksi. Kun jokainen ratkaisu perustuu läpinäkyvään näyttöön ja ammatilliseen harkintaan, emme ainoastaan vähennä uusimisriskiä, vaan lisäämme myös yhteiskunnan turvallisuutta – juuri sitä, mitä Rikosseuraamuslaitos tekee, usein otsikoiden ulkopuolella.