Vankilassa väkivalta ja uhkailu eivät yhtäkkiä enää olekaan toimivia suostuttelukeinoja, minkä hyväksyminen on monelle vaikea paikka. Se herättää aggressiota ja tuntuu nöyryyttävältä.

Iso osa minulle tulevista median, tutkijoiden ja poliitikkojen yhteydenotoista liittyy vuotuisiin Rikosseuraamuslaitoksen henkilökuntaan kohdistuviin vaara- ja uhkatilannetilastoihin. Koska tilastot ovat saaneet viime vuosina kohtuullisesti medianäkyvyyttä, myös yleinen kiinnostus niitä kohtaan on pysynyt tasaisena. Raportoitujen vaara- ja uhkatilanteiden esiintyvyys on lisääntynyt kymmenen vuoden ajanjaksolla selvästi: vuonna 2017 vastaanotettiin 80 vaara- ja uhkatilanneraporttia, viime vuonna niitä kirjattiin ylös 121. Kasvua on siis ollut osapuilleen 50 prosenttia. Vuotuiset ilmoitusmäärät toki vaihtelevat, mutta yleinen tendenssi on ollut nouseva.

Onko siis syytä huoleen? On ja ei. Vaikka myös suoraa fyysistä väkivaltaa sisältäneet tilanteet ovat lisääntyneet, suurin muutos on tapahtunut suullisessa uhkailussa, niskoittelussa, paikkojen rikkomisessa ja uhkailun monimuotoistumisessa. Jos aiemmin uhkailu tapahtui kasvotusten, on siihen nyt valjastettu sosiaalinen media ja sitä kautta tehtävät yhteydenotot. Tämä taas on näkynyt henkilökunnan lisääntyneenä väkivallan uhan kokemuksena. Yhä useammin uhkaukset vuotavat virkamiehen vapaa-ajalle ja koskevat myös uhatun perhettä.

Vuoden 2023 tilastoissa nousi erityispiirteenä esiin vankien lähiomaisten ja ystävien uhkaava käytös. Vankia tapaamaan tulleet vierailijat ovat esiintyneet useassa tilanteessa aggressiivisesti, katujengi on järjestänyt uhittelevan performanssin vankilan parkkipaikalla, ja omaisten yhteydenotot arvioinnista vastaaviin virkamiehiin ovat saaneet maalittamisen piirteitä. Osasyynä tällaisen käytöksen lisääntymiseen saattaa olla Rikosseuraamuslaitoksen aiempaa avoimempi julkisuuskuva ja sitä kautta helpompi lähestyttävyys. Suurempi syy lienee kuitenkin yleisesti kasvanut viranomaisvastaisuus ja aiempaa matalampi kynnys ottaa yhteyttä ja kertoa tunnekuohuistaan.

Viime vuoden tilastojen mukaan uhkailu on lisääntynyt merkittävästi myös terveydenhoitohenkilökuntaa kohtaan. Perusterveydenhuollon piiristä tuttu ilmiö on siis ottamassa entistä vahvempaa jalansijaa myös muurien sisäpuolella. Sosiaali- terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn kolmen vuoden takaisin kyselyn mukaan lähes 70 prosenttia vastaajista oli kokenut väkivaltaa tai sen uhkaa työssään. Vankilavirkailijain liiton jäsenkyselyn mukaan suoran uhkailun ja väkivallan kohteeksi oli vankilatyössä joutunut noin kolmasosa vastaajista. Se, että työtehtävissä kohdatut uhkailu- ja väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet, ei siis ole yksinomaan Rikosseuraamuslaitoksen ongelma, vaan vastaavanlaista kehitystä on nähtävissä kaikkialla työelämässä.

Vaikka uhkatilanteet ovatkin lisääntyneet, henkilöstöön kohdistuvan väkivallan riski ei näyttäisi kasvaneen samassa suhteessa. Varsinaista fyysistä väkivaltaa suurempina riskeinä näyttäytyvätkin mielestäni laiton vaikuttaminen ja itsesensuuri. Itsesensuurilla tarkoitan sitä, että henkilökunta pelon tai jonkin muun syyn tähden pidättäytyy raportoimasta käytösrikkomuksia. Tähän pelottelulla ja herjaamisella juuri pyritään: hiljentämiseen.