Opiskelumahdollisuudet vaarassa vähetä - Vankilaopetuksen pohjoismaiset asiantuntijat koolla Aulangolla

Yli 100 vankilaopetuksen asiantuntijaa kaikista viidestä Pohjoismaasta kokoontuu ensi viikolla 18. – 21.9. kolmipäiväiseen seminaariin Aulangolle, Hämeenlinnaan. Joka toinen vuosi järjestettävän ajankohtaisseminaarin pääteemana ovat tällä kertaa ulkomaalaiset vangit ja naisvangit.

Seminaarissa esitellään mm. ensimmäistä kertaa tehty yhteispohjoismainen tutkimus ulkomaalaisvankien koulutustaustasta, toiveista ja tarpeista. Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen puolestaan luennoi naisista vankilassa.


Vankiloissa järjestetään koulutusta yhteistyössä ulkopuolisten oppilaitosten kanssa, ja vangit voivat suorittaa esimerkiksi lukion oppimäärän tai opiskella itselleen ammatin. Korkeakoulu- ja yliopisto-opintoja vangit voivat suorittaa etäopiskeluna.


Vankien mahdollisuudet päästä opiskelemaan vankeusaikanaan uhkaavat vähetä, kun vangeille koulutusta järjestävät oppilaitokset karsivat tarjontaansa säästösyistä. Ainakin kaksi eteläsuomalaista oppilaitosta on jo ilmoittanut vähentävänsä tai lopettavansa kokonaan vankien koulutuksen.


Seminaarin avaa Rikosseuraamuslaitoksen ( Rise ) pääjohtaja Esa Vesterbacka. Osallistujat tutustuvat päivien aikana myös käytännön opetustyöhön Hämeenlinnan, Vanajan ja Riihimäen vankiloissa sekä Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskuksessa.


Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan päiviä. Ohjelma on liitteenä.


Toivoisimme kuitenkin, että ilmoittaisitte tulostanne joko päivien pääjärjestäjälle erityisasiantuntija Karoliina Taruvuorelle, p. 050 430 2879 tai viestintäpäällikkö Usko Määtälle, p. 050 331 0067. Kokouskieli on englanti.

Julkaistu 13.9.2012