Historia

Helsingin vankila vuodesta 1874

Senaatti päätti vuonna 1874 rakentaa Sörnäisten Koivuniemeen, Kumtähden säteritilan maalle kuritushuoneen. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1875 ja ensimmäinen vaihe valmistui 15.11.1881. Paikan valintaan vaikuttivat muun muassa hyvät liikenneyhteydet, terveellinen ilmasto, turvattu veden saanti ja viljelyskelpoiset maat.

Vankilassa oli 100 selliä, 250 makuuselliä, yhteistilat 100 vangille sekä työhuoneet, sairaala, kirkko ja päällystön asuintilat. Myös ympärysmuuri valmistui tuolloin. Johtajan lisäksi henkilökuntaan kuului kaksi vahtimestaria, viisi vartijaa, kirjanpitäjä, työnjohtaja, lämmittäjä, lääkäri ja saarnaaja. Vangit olivat 4-5-kertaisia kuritushuonevankeja.

Itäinen päiväselliosasto valmistui vuonna 1909, läntinen päiväselliosasto 1915. Työtoiminnan tilat rakennettiin vuosina 1931–1970 ja nykyiset liikunta- ja ruokailutilat otettiin käyttöön vuonna 1989. Henkilökunnan vanhimmat asuinrakennukset ovat vuosilta 1855–1877, uusin kerrostalo Vellamonkadulla valmistui 1991.

Vankilan ensimmäinen peruskorjausvaihe, läntinen selliosasto valmistui 1993 ja itäinen selliosasto 1998. Käyttöönotetun uudistetun läntisen yösellin eli länsipään jälkeen peruskorjaus siirtyi itäiselle yöselliosastolle. Peruskorjaus valmistui vuonna 2012.

Helsingin vankila 1960-luvulla

1960-luvulla Helsingin keskusvankilassa oli tiloja yli 800 vangille. Henkilökuntaa oli 188, joista vartijoita oli 110. Vangit olivat edelleen 4-5-kertaisia kuritushuonevankeja. Vankilassa toimi myös 20-paikkainen sairaalaosasto sekä leikkaussali.

Vangin tuli työllään korvata vankiloiden ylläpidosta aiheutuneet kustannukset. Säännöllinen työnteko edisti vankeinhoidon yleisiä kasvatuspyrkimyksiä. Teollisuusmuotoinen työtoiminta syrjäytti käsityönomaiset valmistustavat. Kivenlouhinta ja -hakkuu loppui ja kirjapaino saavutti keskeisen aseman. Jo vuonna 1927 oli Helsingin keskusvankila valittu rekisterikilpien valmistajaksi. Vangit olivat myös rakentamassa Eläinlääketieteellistä korkeakoulua.

Lisäksi opetustoiminta kuului kuvaan. Kirjastossa oli yli 13 000 nidettä. Kansakouluopetus oli pakollista, minkä lisäksi oli mahdollista opiskella muun muassa ruotsia, matematiikkaa sekä kirjallisuutta. Helsingin vankilassa pidettiin myös erilaisia opintokerhoja. Harrastustoiminta perustui omatoimisuuteen; vangit itse toimivat harrastuspiirien vetäjinä. Liikuntakasvatukseen kuuluivat pallopelit, paini, painonnosto ja yleisurheilu. Niin kutsutuista pakkokirkosta luovuttiin.

Työtoiminnan kukoistuskausi ja vankilakoulun alku

1970-luvulla vankipaikkoja oli kaikkiaan 550, ja vankiluku vaihteli 400-600 välillä. Vankien poistumislupajärjestelmä otettiin käyttöön. Uusi rangaistusten täytäntöönpanolainsäädäntö (RTA-paketti) muutti muun muassa kurinpitokäytäntöä; ravinnon vähentäminen ja kovat makuusijat jäivät historiaan. Kuritushuonerangaistus poistui ja samalla poistuivat vankiluokat (pakkoluokka, oppiluokka ja koeluokka) sekä niihin kuulunut pisteiden ansainta. Avolaitostoiminta kehittyi ja laajeni.

Työtoiminta kukoisti, sen tuloilla katettiin parhaimmillaan lähes puolet vankilan menoista. Vankilassa valmistettiin esimerkiksi rekisterikilpiä sekä kalustoa postikonttoreihin. Helsingin keskusvankilan puutyöhuone oli sen ajan suurin kaupungin alueella oleva puusepäntehdas. Kirjapainossa valmistuivat lomakkeet vankiloille, postille ja puolustusvoimille samalla kun vangit tekivät vaativia kirjansidontatöitä. Vankilakoulu aloitti toimintansa. Vankilaan perustettiin psykiatrinen yksikkö, leikkaussali sen sijaan lopetti toimintansa.

Koulutuksen, kuntoutuksen sosiaalitoimen kehityskausi

1980-luvulla vankivahvuus pysytteli yhä 500 vangin tuntumassa. Henkilökuntaa oli 270, joista vartijoita oli 165. Vangit olivat rikoksenuusijoita, suurin osa oli syyllistynyt omaisuusrikoksiin.

Koulutus, kuntoutus ja sosiaalitoimi kehittyivät. Koulussa oli opiskelijoita 25-35 vankia, se oli suurin yksittäinen toimintayksikkö.

Tultaessa 1990-luvulle vankiluku laski koko maassa, niin myös Helsingin vankilassa. Vuosikymmenen lopulla lähestyttiin jo 200 vangin rajapyykkiä. Väkivalta- ja huumausainerikoksista tuomittujen osuus kasvoi. Elinkautisille lisärangaistuksena tuomittu valoisa yksinäishuone kumottiin.

Viimeisin vankilan sisältä tapahtunut karkaaminen sattui 26.4.1996, jolloin 4 vankia pakeni muurin yli. Turvatekniikkaa lisättiin ja muurinharjalle ilmestyi natolankaa.

Huumeet tulivat kuvaan yhä enenevässä määrin ja henkilökunnan tarkastusvaltuuksia ja keinoja lisättiin, sillä esimerkiksi huumetestit otettiin käyttöön. Samalla vankilaan perustettiin päihdekuntoutukseen keskittyviä osastoja.

Vankien työpakko kumottiin ja korvattiin osallistumisvelvollisuudella: vangin on osallistuttava työhön, opiskeluun tai muuhun vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan.

Eurooppalainen kidutuksenvastainen komitea vieraili Helsingin vankilassa kahdesti ja moitittavaakin löytyi muun muassa vankien asumiseen liittyen. Yhteistyö erityisesti Viron vankeinhoidon kanssa käynnistyi.

Uuden vuosituhannen haasteet

Uudelle vuosituhannelle tultaessa vankiluku oli nousussa. Helsingin vankila muuttui selkeämmin pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien pitkäaikaisten vankien sijoituspaikaksi. Monet vangeista suorittavat tuomioita väkivalta- ja huumerikoksista. Myös ulkomaalaisten vankien osuus on kasvanut.

2000-luvulla Helsingin vankilassa ryhdyttiin valmistamaan EU-kilpiä.

1.1.2001 Helsingin keskusvankila siirtyi historiaan ja jäljelle jäi Helsingin vankila. Kiinteistöt siirtyivät Senaatti-kiinteistöjen omistukseen.

Vuonna 2013 Helsingin vankilassa on 284 vankipaikkaa.